Sivut -laatikon alla löytyy keskiviikkona otetut kuvat Karon pennuista.

Viikossa oli tapahtunut valtava muutos, paino oli lisääntynyt ja sen näki koirien rotevoituneista olemuksista, tassua laitettiin toisen eteen oikein urakalla hetken aikaa kunnes uni vei mukanaan, oli alettu käymään pissillä lehden päällä, missä Bestman oli oikein kunnostautunut ollen siellä ennen ruokaa ja ruuan jälkeen, fiksu koira Hymy.

Veljesten taistelu tissille menosta oli valtavaa ja Marita tuumasi, että täytyy alkaa piakkoin antamaa lisäruokaa kun Karon nisien runnominen oli jo sitä luokkaa ettei mikään maitomäärä tuntunut riittävän... On ne aika äijiä!

Pientä leikin alkua alkoi olla osalla pennuista ja yhdellä oli jo kauhee kiirus tutkimaan laatikon ulkopuolista elämää... Haukahdukset ja huojuva vartalo olikin aika jänniä juttuja, ainakin Bigbrotherin mielestä. Pieni tohinatuokio ja sitten taas tisun kautta unille. Kolme tuntia siinä hurahti taas katsellessa poikien puuhia... Voin vakuuttaa, että sulosia ovat jokainen ja kehittyvät huimaa vauhtia.

Katsellaan taas uusia kujeita ensiviikolla.