Luru on nostanut jalkaa jo kolmisen viikkoa. Välillä se on aika hataran näköistä hommaa, mutta välillä se on kuin iso jätkä, reteesti nostaa jalan ja liruttaa paineella omille etujaloilleen... Suihkussa on tullut käytyä huomattavasti enemmän kuin ennen...

Nyt on sitten alkanut jonkinsortin mörkökausi tulemaan meillekkin. Torstaina lenkillä ollessamme, tavanomaisella reitillämme, oli puolessa välissä matkaa kivi käännetty pystyyn, sellainen koiran pään kokoinen. Mitä teki Luru? Hiippaili todella varovasti kohti kiveä, pysähtyi, jatkoi pari askelta, perääntyi, seisoi ja tuijotti, otti askeleen, perääntyi... kävelin itse koiran ohi, kohti kiveä, jolloin rohkeus voitti ja nuori herra tuli vierelläni, mutta kun kiveen oli metri pari, tuli koirasta kuminauha, se venyi ihan hillittömän pitkäksi ja nuuskutti oliko vaaraa havaittavissa. Yritä siinä sitten olla nauramatta! Kun olin kiven kohdalla sanoin pennulle että "mennään", jolloin koira pongahti kiven luokse sitä nuuskimaan ja voitonriemuisesti juoksi sitten luokseni, päihitettyään mörkönsä. Toinen sattui viimeyönä, kun töistä tultuani käytin koiria ulkona. Lasten leikkipaikan kohdalle oli joltain jäänyt krokettipallo, ja sitäkös me ihmeteltiin ja pompittiin ties mihin suuntaan ennenkuin kuminauha-Luru taas pääsi kohdetta tarkkailemaan. Tässä vaiheessa menin pallon luokse seisomaan ja koira tuli muina miehinä perässä, katse kuitenkin tiukasti pallossa. No höh! se taisi olla Lurun ilme, kun tajusi mikä siinä pötkötteli maassa. Jestas sentään tuota kakaraa.