Joskus se vaan menee niin.

Mentiin kunnon rataa ja katottiin miten se menee, noin niinkuin harjoitusluontoinen kisa eli epis. ;) Suhteellisen hyvin meni, mitä nyt ohjaajan mokia oli liikaa ja sehän ei ole pieni juttu. Koira tosin teki stopin muurille (ekaa kertaa maksikokoisena) ja ei sitten millään yli. Otimme muurilta mustat katepalat pois, ei auttanut. Poistimme yhden osasen, joten muuri oli minikokoinen. Pienen alkuleikin ja riehunnan jälkeen koira meni yli hienosti, joten nostimme maksikorkeuteen. Taas leikkiä ja riehuntaa ja jälleen yli, mutta nyt varmuuden vuoksi otti takatassuilla lisäponkkaria esteestä. Jälleen uusi kokeilu ja nyt onnistui, olisi pitänyt lopettaa siihen, mutta kun taidettiin innostua... Takatassuilla varmistaminen jatkui... Saimme kuitenkin yhden hyvän hypyn ja siihen kunnon leikki päälle. Sitten olikin ihan törkee hiki ohjaajalla ja oli annettava vuoro Naksulle.

Myöhemmin mentiin rataa uudestaan ja sitten tuli möröksi pussi! Ei sitten millään meinannut mennä pussiin, joten Tarja tuli pitämään pussin suuta vähän ammolleen ja johan imasi koiran, tosin vauhti ei päätä huimannut, mutta menipähän kuitenkin. Sitten kokeiltiin taas ilman Tarjan avustusta vaan ei.... Voihan vesikoira! Varsinainen vesikoira.... Meni se sitten lopulta, mutta kyllä oli nahkeaa.

Positiivista oli kepit, jotka menivät hienosti, ilman ainuttakaan virhettä!! Jeee! Ja hypyt olivat myös positiivinen juttu, mentiin sentäs 55 senttisiä esteitä! Yleensä ollaan pompittu mediesteitä tai jopa kolmivitosia. Keinukin meni hyvin, otin sen kummaltakin puolelta.

Putkeen vienti on ollut nyt hankalaa, ilmeisesti en näytä tarpeeksi selvästi ja tarkasti, koska koira voi mennä putken vierestä ohi vaikka muka yritän todella tarkkaan osoittaa putkeen, myös jalkoja myöten kropalla ohjaten. Kai mä väännyn jotenkin omituisesti!

Kun aikaa jäi, ajattelin mennä kepit, mutta jumituimme renkaalle... voi tsiis... kepeiltä renkaalle tuli oikein hyvin vaan annas olla kun yritettiin hypätä rengas ja kepeille niin ei sitten millään! Jokin siinä mun käden viennissä  oli väärin, kun koira juoksi aina alta, aina... Tarja yritti neuvoa ja mä yritin toteuttaa ja kertaalleen onnistuimme, mutta kylläpä oli hankalaa. Totesimme, että kun tiedämme että koira osaa sen mennä hyvin niin tämän kerran mörköilystä emme ole moksiskaan. Se kuitenkin osasi sitten mennä.. vesikoira on NIIN vesikoira!

Fiilis oli kuitenkin hyvä ja koira oli innokas, varsinkin kun turkista päästiin juuri eilen! Jäi itellekkin kiva mieli ja sehän se on aina se tärkein pointti. Eiks jeh?