Emäntä senkun köllii niiskuttaen ja köhien peiton alla eikä sen vertaa liikahda, että käyttäisi ulkonakaan.... Tassutitassuti vaan isännän luokse ja sehän lähtee ulos, jee, äkkiä ulko-ovelle odottamaan... noh, eikö se jo tule? Taidan käydä kuonolla tökkäsemässä. No niin tulihan eloa! Äkkiä taas ovelle odottamaan, aijoo, panta kaulaan ensin, joten taidan pyörähtää takaisin eteisen kaapille odottamaan. Ja sitten ulos!
Isännän kanssa on kiva käydä ulkona, kun se heittelee aina keppejä ja siitähän mä tykkään. Joskus on kiva juosta lujaa ohi ja katsoa pää kallellaan, kun se komentaa mua tuomaan kepin, toisinaan en vain kuuntele kun ei haluta aina totella. Mutta kyllä mä tottelenkin ja silloin leikki onkin kaikkein kivointa, joudun maahan odottamaan, kun keppi heitetään ja saan lähteä hakemaan sen vasta kun isäntä antaa luvan, ja lujaa juoksenkin hakemaan ettei vain kukaan muu ehdi sitä ottaa. Toisinaan isäntä heittää kepin metsään ja mä pompin perään etsimään, sekin on kivaa, kun joutuu käyttämään nenää välillä, kun keppi on mennyt niin kinkkiseen paikkaan ettei sitä meinaa millään löytää vaikka kuinka pyörii sen ympärillä. Vaan sitten kun sen löytää niin isäntä aina kehuu ja mä olen niin tohkeissani, että kalisuttelen keppiä hampaiden välissä ja välillä pudotankin sen. Sitten taas juoksen tuhatta ja sataa isännän ohitse...
Teen nätisti tarpeeni ja nuuskutan naapureiden koirien viestit, jätän muutaman omankin. Sitten onkin aika lähteä sisälle katsomaan emäntää. Ovesta päästyäni juoksen suoraan makuuhuoneeseen ja hyppään sängylle häntä heiluen, emäntä nauraa ja rapsuttaa, sekin on kivaa, taidan vetäytyä emännän viereen kötjölleen enkä anna sille mahdollisuutta lopettaa rapsuttamista ollenkaan, jos se vähänkin lopettaa niin työnnän kuonolla sen kättä, jotta se jatkaa taas... Oi tätä koiran elämää.

Keppi, jee keppi!!

Täältä tullaan

Tässois tuplakepit!

Hei, kuka sieltä tulee?

Siis kuka ihme sieltä tulee??