Tänään käytiin kokeilemassa poikien kanssa ekan kerran verijälkeä. Päivi ja irskipojat Bono ja Edi olivat mukana meidän ohjaajina. Tehtiin jäljet kaikille, joka kesti 1,5 tuntia. Verta, merkkejä, makuupaikkoja, kulmia ja hirvikärpäsiä. Luru aloittelijana aloitti jälkensä ihmetellen veren hajua, mutta jatkoi matkaa kirsu maassa, kroppa matalana, häntä epävarmasti tojottaen. Ei paljon mutkitellut vaan löysi hienosti jäljelle takaisin ja makuukulman kohdalla jäi haistelemaan suurempaa veren määrää. Välillä koira ei ollut varma pitikö ihan oikeasti mennä puskan tai risukasan lävitse ja katsoi kysyvästi ohjaajaa, joka ohjasi koiraa hakemaan jälkeä. Meno oli alkuun varovaista, mutta selkeästi merkiltä merkille löytäen loppu alkoikin jo mennä vauhdikkaammin. Lopussa kiitos seisoi, valtava keko nakkeja ja peuran sorkka! Tosin ne nakit eivät kelvanneet vaan sorkka oli kova juttu. :) Todella hyvä eka jälki, olen yllättynyt, mutta äärettömän tyytyväinen, koska olen aina ollut sitä mieltä ettei Luru tota jälkihommaa osaa. Niin, onhan mulle ennenkin sanottu, että luota koiraan. ;)

Karrin jäljen odotin menevän helposti, se oli tunnin ollut jälki ja alku näytti lupaavalta koiran kaivaen maata ja nuuskien innokkaasti veren hajua, mutta sitten iski jonkin sortin verenhajun pelko. Liekö epäillyt vastassa olevan jotain todella pelottavaa, koska lähti hyvin hyvin epävarmoin askelin haistelemaan jälkeä, hienosti pysyi jäljellä lähes kokoajan, ehkä kerran pari kiersi puun toista kautta, mutta jälki löytyi aina helposti. Enemmän pakokauhua koiralle tuotti yhteen narisevat puut ja se, että piti tarkkailla kokoajan synkempää metsää ettei sieltä vain tulisi kukaan yllättämään. Hitaasti, mutta varmasti edettiin, valtavasti kehuja ja tsemppausta. Lopulta tultiin kaadolle, siis sorkalle, jonka Karri ylpeänä kantoi maantielle suussaan. Hyvin tarkka poika. Minut yllätti täysin, kuinka veren haju muutti koiran käyttäytymistä noinkin kovasti, ihan kuin se olisi pelännyt mörön hyppäävän kokoajan niskaan! Ihmisjäljellä Karrilla ei ole ongelmia lainkaan, vaan silloin joutuu stoppailemaan sen menoa, kun ei meinaa ite pysyä mukana. Oli kyllä ihan mieletön kokemus, koirallekkin, se on ollut ihan vauhkona esim. ruuastaan ja leluistaan kotiin päästyään.

Bono ja Edi olivat ihan loistavia kumpainenkin ja oli mukava katsoa niiden työskentelyä. Bono tosin ei ilmaissut makuupaikkoja milläänlailla vaan jatkoi höyryveturin tavoin eteenpäin, miten niin innokas? Tosin oma tietämykseni lajista on niin alkutekijöissään, että paha mennä sanomaan mitään. :)

Kolme tuntia meillä meni reissuun, sää suosi ja hirvikärpäsetkään eivät olleet niin innokkaita kuin luulimme, joten loisto homma! Haluan kokeilla uudestaankin.